21.10.2010

Kysymyksiä: Oppilaiden tekemien teosten käyttäminen

Oppimiseen liittyy paljon luovaa työtä ja kouluvuosien aikana jokainen tekee lukuisia teoksia. Perinteisesti oppilaiden töitä on kouluissa laitettu näytteille, luettu ääneen ja jaettu kopioina muille oppilaille. Tekijänoikeuden kannalta kyse on tekijän yksinoikeuteen kuuluvista toimista, joihin tarvitaan tekijän lupa, ellei jokin tekijänoikeuden rajoitus tule sovellettavaksi. Rajoitukseen vetoaminen edellyttää, että teos on joko julkistettu tai julkaistu, mikä ei aina täyty oppilaiden teosten osalta. Yksinkertaisin ja varmin tapa on pyytää lupa.

Tekijänoikeuden syntymiselle ei ole henkilöön liittyviä rajoituksia, vaan se syntyy alaikäiselle samoin kuin aikuiselle. Toisen asteen oppilas voi määrätä tekijänoikeudestaan, joten lupa voidaan pyytää oppilaalta itseltään.

Luvan voi pyytää suullisesti tai kirjallisesti. Vaivattominta on pyytää suullinen lupa yksittäiseen teosten käyttämiseen. Koulu voi pyytää luvan koko opiskeluajaksi myös niiden teosten osalta, joita ei vielä ole luotu. Selvyyden vuoksi ja myös oppilaan oikeusturvan kannalta ennakkoon annettu lupa kannattaa tehdä kirjallisesti ja siinä on hyvä määritellä luvan laajuus ja kesto, esimerkiksi koulun omaan opetusta tukevaan käyttöön ja opiskelun keston ajaksi.

Mikäli lupaa ei ole pyydetty ennakkoon, ei oppilaiden töiden tavanomaisesta käytöstä tarvitse luopua tekijänoikeuden vuoksi. Kuvaamataidon tunnilla tehdyt piirustukset voi laittaa seinälle näytille. Oppilaat tietävät, että se on yleinen tapa ja he ovat siihen hiljaisesti suostuneet. Jos oppilas ei halua työtään näytille, hänellä on oikeus kieltää se. Sama koskee esimerkiksi aineen lukemista ja musiikin teoriatunnin sävellysten esittämistä. Hiljaisesta suostumuksesta ei silti voi tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Koevastausten valokopiointi mallivastauksiksi tuskin on saanut oppilaan hiljaista hyväksyntää ja ylioppilasaineiden julkaiseminen aineita kokoavan kirjan osana vaatii aina nimenomaisen suostumuksen kirjoittajalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti