Tätä kysyttiin
Oppilaasi Salla on monin tavoin lahjakas luovassa ilmaisussa ja haluaisit rohkaista häntä hakeutumaan taiteelliseen ammattiin. Salla on kuitenkin sitä mieltä, ettei taiteella tule toimeen, koska ”kaikki on nykyään niin helposti kopioitavissa”. Miten esittelisit tekijänoikeutta Sallalle? Minkälaisia oikeuksia tekijänoikeus tuo tekijälle? Kerro ainakin mitä aineistoja tekijänoikeuden suoja koskee, mitä yksinoikeuksia tekijällä on teokseen ja miten hän voi saada teoksesta tuloja. Kerro myös miten tekijänoikeus syntyy ja mitä tekijänoikeuden suoja tarkoittaa tekijän kannalta, jos suojaa loukataan. Mistä tekijänoikeudesta saa tietoa?
Vastaus
Luovalla alalla lahjakkaan Sallan rohkaisu taiteilijan ammattiin ei jää pelkästään opettajan harteille, sillä tekijänoikeus on yhteiskunnan tapa rohkaista luovia ihmisiä valjastamaan taidoistaan ammatin. Tekijänoikeus suojaa luovan työn tulosta. Se antaa tekijälle yksinoikeuden teoksen kappaleen valmistamiseen ja teoksen yleisön saataviin saattamiseen. Käytännössä kaikki teosten taloudellinen hyödyntäminen tapahtuu näillä kahdella tavalla ja siksi näitä yksinoikeuksia kutsutaan tekijän taloudellisiksi oikeuksiksi. Kappaleen valmistamista tapahtuu aina kun teoksesta otetaan kopio. Teoksen yleisöön saataviin saattaminen voi tapahtua fyysistä teoskappaletta levittämällä, teosta esittämällä esimerkiksi laulaen, lausuen tai teoksen kappaleen toistamista apuvälineen avulla, teosta välittämällä etäisyyksien päähän, kuten radio-lähetyksen avulla tai internetin kautta ja teosta näyttämällä sellaisenaan esimerkiksi galleriassa. Näihin on olemassa jokapäiväistä elämää helpottavia rajoituksia, kuten että jo kerran tekijän luvalla luovutettua teoskappaletta voi levittää edelleen ja näyttää julkisesti ilman tekijän lupaa. Taloudelliset oikeudet voi luovuttaa toiselle osittain tai kokonaan esimerkiksi kertakorvausta vastaan.
Taloudellisten oikeuksien lisäksi tekijällä on moraalisia oikeuksia. Niillä viitataan pelkästään tekijänoikeuslaissa turvattuihin moraalisiin oikeuksiin, eikä siihen kuulu muut eettiset teosten käyttöä koskevat ohjeet, kuten tutkimuseettiset ohjeet. Moraaliset oikeudet on säädetty tekijän persoonan suojaksi eikä niistä voi sitovasti luopua samalla tavalla kuin taloudellisista oikeuksista. Tärkein tekijän moraalinen oikeus on tulla mainituksi tekijänä kuten hyvä tapa vaatii. Tällä voi olla taloudellistakin merkitystä, sillä tämän avulla tekijä saa itselleen näkyvyyttä teoksensa yhteydessä. Tekijällä on myös moraalinen oikeus kieltää teoksen muuntelemisen tai esittämisen tekijän taiteellista arvoa loukkaavalla tavalla tai loukkaavassa yhteydessä. Tämä suojaa tekijää silloinkin kun hän on luovuttanut muunteluoikeuden eteenpäin esimerkiksi käännöksen tekoa varten. Kuvataiteen teoksen tekijällä on vielä moraalinen oikeus saada teos nähtävilleen, jollei siitä aiheudu teoksen omistajalle kohtuutonta haittaa.
Lain mukaan tekijänoikeuden suojaa saavat kirjalliset ja taiteelliset teokset. Teoksen määrittelyä oli kuvattu hyvin monessa vastauksessa. Hanna kuvasi Maanmittari-blogissaan peruslähtökohdan hyvin: Mikä tahansa tehty työ ei kuitenkaan ole tekijänoikeusmielessä teos vaan sen pitää olla omaperäinen ja olla tekijänsä luovan ilmaisun tuotos, joka on tehty itsenäisesti. Tekijänoikeus koskee mm. elokuvia, valokuvia, kirjoja, taidekäsitöitä, tietokoneohjelmaa. Sillä ei ole väliä, onko teos kirjallinen tai suullinen tai digitaalinen. Hyvä kuvaus oli myös Satu Santala-Ekelundin blogissa: Teos on enemmän kuin normaali tuotos, se on luomistyön tulos, eikä se ole riippuvainen esimerkiksi materiaalista. Teoksen ei tarvitse olla esteettinen, nimittäin sille ei ole määritelty taiteellista kriteeriä. Sen tulee olla itsenäisesti suoritettu ja omaperäinen. ( Ei jäljitelty). Pelkkää tietoa tai ideaa ei suojata tekijänoikeudella, vaan suojaa saa muoto. Sadun vastauksesta kävi myös ilmi, että tekijänoikeus syntyy automaattisesti heti kun teos on valmis, eikä sillä ole rekisteröinti- tai julkistamisvaatimuksia.
Tekijänoikeuslaki suojaa lähioikeuksilla myös joitakin muita työn tuloksia kuin teoksia. Sallaa ehkä eniten koskettavat lähioikeudet ovat esittävän taiteilijan ja valokuvaajan suoja. Heidän työnsä suoja on lähes samansisältöinen kuin teoksien suoja ja eroaa lähinnä kestoltaan. Esittävää taiteilijan esityksen kuvaamiseen tai muuhun tallentamiseen vaaditaan tämän lupa, ja esityksiin tai valokuviin on samanlainen yksinoikeus levitykseen ja kopiointiin kuin teoksillakin.
Salla on oikeassa siinä, että teoksia voi kopioida helposti. Yksityiskäyttöön kopiointi on lain mukaan sallittua ilman lupaa, kun kopiointi tapahtuu laillisesta lähteestä. Laajamittainen kopiointi ja kopioiden jakaminen yleisölle ei kuitenkaan ole koskaan yksityistä käyttöä. Tekijä voi hinnoitella kaikenlaisen teoksen kappaleen valmistamisen ja yleisön saataviin saattamisen, mitä ei ole erikseen tekijänoikeuslain rajoituksissa sallittu (kaikki rajoitukset säädetään tekijänoikeuslain 2 luvussa). Ilman tekijän lupaa tehty muu kuin rajoitusten mukainen teoksen kappaleen valmistaminen ja yleisön saataviin saattaminen on tekijänoikeuden loukkaus. Loukkauksien valvonta on kuitenkin periaatteessa tekijöiden tehtävä itse.
Tahallinen tai törkeästä huolimattomuudesta tehty tekijänoikeuden loukkaus on säädetty rikokseksi. Teon vakavuudesta riippuen kyseessä on joko sakolla rangaistava tekijänoikeusrikkomus tai vankilatuomionkin mahdollistava tekijänoikeusrikos. Ne ovat kuitenkin asianomistajarikoksia, joita poliisi tutkii vain, jos asianomistaja vaatii rangaistusta.
Käytännössä valvontaa on helpotettu perustamalla tekijöitä edustavia järjestöjä, jotka puuttuvat loukkauksiin tekijän puolesta – ja myös myöntävät massalupia edustamiensa teosten käyttöön tilittäen korvaukset tekijöille. Valvovia ja lupia hallinnoivia järjestöjä ovat esimerkiksi Teosto ja Kopiosto, ja pelkästään tekijänoikeuksien valvontaa varten on perustettu järjestö TTVK (Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus). Kun teosta on käytetty tekijänoikeutta loukaten, on tekijällä aina oikeus saada hyvitys teoksen käytöstä. Jos loukkaus on tuottamuksellinen tai tahallinen, tulee tekijälle maksaa myös korvauksia aiheutuneesta vahingoista ja menetyksestä, joita voi olla selvittelykulut, menetetyt tuotot tai kärsimys.
Tekijänoikeus on perustaltaan yksinkertainen: tekijän lupa tarvitaan kun teosta halutaan kopioida tai saattaa yleisön saataviin. Yksityiskohtineen siitä on kuitenkin muodostunut monimutkainen oikeudellinen rakennelma sekä tekijän että teoksen käyttäjän kannalta, eikä tekijänoikeuslain lukeminen aina anna selvää vastausta. Moni hyvä perustiedon lähde oli mainittu vastauksissanne, kuten Kopiraitin Tekijänoikeuden ABC, http://www.kopiraitti.fi/tekijanoikeuksien_abc/ Kopioston sivujen ”Tietoa tekijänoikeudesta”-osasta ja usein kysytyistä kysymyksistä. Tuhtia ja yksityiskohtaista tietoa voi hakea kirjastosta esimerkiksi Pirkko-Liisa Haarmannin kirjasta Tekijänoikeus ja lähioikeudet. Jokainen voi kysyä Tekijänoikeusneuvostolta lausuntoa tekijänoikeuslain tulkinnasta ja lausunnot on luettavissa opetus- ja kulttuuriministeriön nettisivuilta. Neuvosto ei kuitenkaan valvo tekijänoikeuksien noudattamista.
Perinteinen tapa tienata luovalla työllä on myydä teosten kappaleita ja käyttöoikeuksia julkiseen käyttöön tai myydä kaikki teoksen oikeudet eteenpäin kustantajille tai esimerkiksi kuvapankkeihin. Luovalla työllä leivän ansainta voi kuitenkin olla monella tavalla luovaa. Moni on antanut teoksensa vapaasti kopioitavaksi, jotta ne leviävät mahdollisimman laajalle tarkoituksena kerätä tuloja jollakin muulla tavalla. Luovalla alalla on miljoonia ammattilaisia ja aina on ollut tilaa uusille tulijoille, myös Sallalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti